Luovutusikä on saavutettu ja kaikki asiat ovat hyvin. Paperit valmiina ja pentukassit pakattuna pikkuiset odottelevat pääsyä uusiin koteihin ja kotiin jäävä kauhu-kakara, eli KATA odottaa koulutuksen aloitusta.
Penskat ovat päivä päivältä riehakkaampia ja niille on kehittynyt selkeä päivärytmi. Aamulla 6:00 herätys, tunti temmellystä, sitten ruoka 7:00, ruuan päälle vielä vähän häsellystä kunnes lamppu on sammunut pennuista. Aamutoimien päälle pennut vetelevät unosia, välillä heräten ja vähän touhuen, aina tuonne puolenpäivän lounaaseen saakka. Välillä vielä lounasaikaankin vedetään sikeitä. klo 13.00 ruuan jälkeen unoset taas maittavat kunnes päivätöistä palaajien aikaan alkaa kamala riehuminen ja riekunta. Tähän ajankohtaan suunnilleen olemme myös ajoittaneet ulkoilut. Minuutteja laskien odotan, että kello lyö 18:00 jolloin uuden ruuan voi tarjota siinä toivossa, että meno vähän rauhoittuisi. Ilmamuonan aikaan pennut ovatkin jo vähän raukeampia, joten klo 22:00 ruuan jälkeen pentulassa on melko hiljaista aina seuraavaan aamukuuteen saakka.
7 viikkoiskuvia otettiinkin nyt kahdenlaisia, sekä kroppakuva, että söpöilykuva. Kaikki näyttävät tosi hyville ja tietysti yber-söpöille :)
|
Topi 7vko |
|
Topi |
|
Tyra 7 vko |
|
Tyra |
|
Kata 7vko |
|
Kata |
|
Mocca 7vko |
|
Mocca |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti